Ravintolatoimenjohtaja, Rovaniemi

AALTOVOIMA - AALLON VOIMALLA TÖIHIN 

Etsimme ravintolatoimenjohtajaa avaamaan ja johtamaan uutta, noin 40+ paikkainen saunaravintola Rovaniemelle Kemijoen varrelle. Ravintolan avaus sijoittuu syys–lokakuulle, ja tehtävä alkaa jo kesäkuussa.

Ravintolatoimenjohtajana vastaat ravintolan kokonaisvaltaisesta suunnittelusta ja operatiivisen toiminnan käynnistämisestä. Tehtäviisi kuuluu ravintolakonseptin ja palvelukokonaisuuden kehittäminen alusta alkaen sekä toiminnan rakentaminen vastaamaan Lapin matkailun korkeita odotuksia. Johdat rekrytointiprosessia ja rakennat ravintolalle toimivan ja motivoituneen lopputiimin. Vastaat päivittäisestä johtamisesta, asiakaskokemuksesta sekä toiminnan tuloksellisuudesta.

Tehtävässä menestyminen edellyttää vähintään viiden vuoden kokemusta Lapin matkailusta sekä esimiestehtävistä. Taustasi voi olla hotelli-, sali- tai keittiöpuolelta, kunhan sinulla on vahva näkemys kokonaisuuden johtamisesta sekä kyky viedä visio käytäntöön.

Arvostamme:

  • Kokemusta Lapin matkailualasta ja kansainvälisistä asiakkaista
  • Vahvaa johtamis- ja organisointikykyä
  • Näkemystä ravintolakonseptien kehittämisestä
  • Kykyä rakentaa ja motivoida tiimiä
  • Tuloshakuisuutta ja liiketoiminnallista ajattelua
  • Joustavuutta ja paineensietokykyä muuttuvassa ympäristössä
  • Sujuvaa suomenkielen taitoa

Tarjoamme:

  • Ainutlaatuisen mahdollisuuden rakentaa uusi ravintolakonsepti alusta alkaen
  • Keskeisen roolin uuden saunaravintolan käynnistämisessä
  • Hyvän peruspalkan sekä tulospalkkiojärjestelmän
  • Mahdollisuuden vaikuttaa ravintolan toimintaan ja kehitykseen merkittävästi
  • Työskentelyn inspiroivassa ympäristössä Kemijoen varrella Rovaniemellä

Liity mukaan tiimiimme lähettämällä hakemuksesi jo tänään oheisen linkin kautta. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja täytämme paikat sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä antaa:

Sara Kervinen

+35840 123 9817

sara.kervinen@aaltovoima.fi



Aalto Henkilöstöpalvelut
on monialainen henkilöstöpalveluyritys Suomesta, joka yhdistää työn ja tekijät. Olemme osa laajempaa Workteam Groupia, joka on henkilöstö- sekä palvelualan konserni. 

Perusta toiminnallamme on luotettavuus ja joustavuus. Keskeisimpiä arvojamme ovat yhdessä menestyminen, nopea reagointi ja positiivinen palvelu. Jokainen työntekijä ja asiakas on meille tärkeä.

Henkilöstöllämme on kymmenien vuosien kokemus rakentamisen, logistiikan, teollisuuden ja palvelualojen rekrytoinneista henkilöstöpalvelualalla.

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK